maanantai, 15. kesäkuuta 2009

Olavin ja Marjatan parissa opittua - fauber-keskiö ja sen purkaminen

Forumin mukavat pojat osasivat neuvoa aikaisempien postien perusteella että ongelmaa aiheuttanut keskiö on nimeltään Fauber. Sitä ei enää valmisteta mutta vanhoissa pyörissä sitä näkyy olevan liikkeellä vielä melko paljon. Tässä lyhyt ohje Fauber-keskiön purkuun.


Lähtötilanne - tältä se näyttää. Kuvassa osoitettu piste on pieni lovi keskiön uloimmassa suojassa. Piikillä ja vasaralla tätä vastapäivään paukuttelemalla keskiö alkaa aueta. Kierteet ovat rattaan puolella normaalit ja vasemmalla puolella vasemman puoleiset. Kuvan suojus aukeaa siis myötäpäivään. Kammet ovat yhtä kappaletta ja kuvan tapauksessa myös ratas on "kiinteästi" kammissa suurilla taotuilla niiteillä.


Vanhemmissa pyörissä keskiön kierteelliset osat on usein ruostuneet kiinni. Sopivat liuottimet auttavat. Kuvan tapauksessa muutaman illan WD-40 kylpy auttoi.


Ensimmäiset "kerrokset" on nyt avattu.



Sisältä löytyy uusi kierteellä oleva suoja. Myötäpäivään paukuttelua vaan.


Kerros kerrokselta eteenpäin - seuraavana vuorossa laakerit jotka voi poistaa varovasti esim. ruuvimeisselillä nostamalla.


Kun kaikki "sisukset" on poistettu on aika poistaa keskiön ulkoreunoilla olevat suojat. Myös nämä suojat ovat kierteellä ja niistä löytyy pieni piikin mentävä reikä. Kierteet tietenkin samat kuin ennenkin.


Kun kaikki mahdollinen on poistettu vasemmalta puolelta on aika poistaa ulompi suojus myös rattaan puolelta. Kun tämä on saatu naputeltua irti voidaan kammet ujuttaa ulos jolloin rattaan puolen laakerit päästään poistamaan.

7 kommenttia:

  1. Hyvä ohje, kiitos paljon tästä!

    VastaaPoista
  2. Jees. Hiano ohje. Itelläni vanhassa kunnon terässiivessä on vielä tekemistä. Ne keskiön ulkoreunalla olevat suojat ei meinaa millään irrota. Nyt liukoomassa CRC:n kanssa.

    VastaaPoista
  3. Hienoa että tästä on ollut jollekin apua! Itse sain neuvoja yksivaihde.net:in asiantuntijoilta ja kokosin sitten homman kuvien kanssa yhteen paikkaan.

    Tätä artikkelia pitänee myöhemmin täydentää keskiön kokoamisella mikäli siihen vaiheeseen koskaan pääsen.

    VastaaPoista
  4. Itellä olis vastaava remontti edessä. Kiitos näistä vinkeistä. Ymmärsinkö oikein, että ekassa kuvassa uloin suojus lähteekin auki normaalisti vastapäivään vai oliko siinä kirjoitusvirhe?

    VastaaPoista
  5. Moi Anonyymi.

    Hyvä huomio - ekassa kuvassa on ajatus- /kirjoitusvirhe. Kuvan Fauberissa kaikki vasemman puolen kierteet avautuivat myötäpäivään.

    Onnea omaan remonttiin! Voi olla hyvä idea ruiskia WD40 tai vastaavaa laakereihin muutamana päivänä ennen kuin aloitat itse työn. Itse yritin aluksi liialla voimalla ja silloinhan hommasta ei tule oikein mitään.

    VastaaPoista
  6. Kiitos pikaisesta kommentista, muuten olisin ruvennut varmaan hakkaamaan väärään suuntaan...

    Öljykylpy aloitettu, olkoon nyt pari päivää ennen kuin edes kokeilen avata.

    VastaaPoista